Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Emma melkein yhdeksän kuukauden ikäisenä

Emma 9 vuotta 13.5.2016

Emma koiranetissä

Emma on syntynyt äitienpäivänä 13. toukokuuta 2007 Vuokatissa. Emäntä halusi itselleen oman koiran ja samalla Pyrylle kaverin. Taloon ei haluttu kahta uroskoiraa, joten etsittiin sitten tyttö. Yksi kriteereistä oli se, että tuleva pentu ja Pyry olisivat mahdollisimman vähän sukua toisilleen. Ajatus oli, että jos koirat osoittautuvat soveliaiksi jalostukseen, niin yhdet pennut teetetään. Olisimme sitten ns. omavaraisia pystykorvien suhteen. Katsotaan miten käy.

Emma on vuokattilaisen Tommi Kyllösen kasvatti. Saimme käydä katsomassa pentua useita kertoja ennen luovutusta ja tehdä valintaa kauan ja hartaasti. Näyttelykärpänen on puraissut ja yritimme valita neljästä nätistä tytöstä sen, joka ehkä menestyisi näyttelyissä tulevaisuudessa. Pääasia on kuitenkin terveys ja hyvä luonne; näyttelymenestys on plussaa. Isäntä hoitaa metsästyskoulutuksen ja kokeisiin viennin, jos Emmassa on niihin ainesta. Emppuli pemppuli Emmaliina bongaili kyllä jo aika hyvin lintuja viime syksynä. Ensi syksynä Emma on jo iso tyttö ja voi käydä metsällä enemmän.

 

Tässä kuvassa Emma, 7 viikkoa, on juuri saapunut uuteen kotiin. Vastassa oli kamalan iso pahaääninen rontti (Pyry), joka louskutti hullun lailla häkissään. Pierre-kissaa meillä ei enää ollutkaan lapsen allergian takia. Lisäksi pentua vaivasi matkapahoinvointi. Matkaa ei onneksi ollut kuin kymmenkunta kilometriä.

Pyry arveli ensin, että tuosta otuksesta en kyllä tykkää ollenkaan, mutta sitten kun se huomasi, että tämän pienen tirppanan kanssa voi leikkiä, niin niistä tuli kaverit. Leikin ja laukan riemua on riittänyt.

Yläpuolella koissut kuvattuna heinäkuussa 2007. Emma seuraa herkeämättä Pyryä. Emma oppi olemaan häkissä ja kopissa hyvin kivuttomasti. Siellä oli jo valmiina kaveri ja kun kaveri vielä otti pikkuisen samaan koppiin nukkumaan, niin mikäpäs siellä kellistellessä. Aika pian niille alkoi tulla ahdasta ja Emma siirtyi nukkumaan omaan "kaksioon". Vähän jännitettiin miten Emma suhtautuu yksinoloon tarhassa, mutta ilman itkua sekin on mennyt.

Emma vaikuttaa aika lupaavalta lintukoiralta. Heti ensimmäisellä pienellä metsäreissulla se haukahteli teertä puuhun. Valitettavasti paikalle lekutteli kanahaukka ja teeret liitelivät pakosalle. Samalla reissulla Emma bongasi puusta koppelon. Aika hyvin ensikertalaiselta! 

Emman emästä (Juntin Pippa) voi lukea jutun Pystykorva-lehden numerosta 4/2007. Otsikko on Meidän Pippa keinoemona.

Kaverukset.

TERVEYS, ULKONÄKÖ JA LUONNE

Emma on pevisa-tarkastettu 4.9.2008 ja silmät ja polvet ovat terveet. Se on jo näyttelyssä todettu kauniiksi rotunsa edustajaksi. Säkä on 45 cm (suositus 42cm, kolmen sentin poikkeama sallitaan molempiin suuntiin) ja purukalustosta löytyvät kaikki hampaat. Häntä on hieman kippura, mutta ei minua ainakaan haittaa. Emman luonne on puhdasta kultaa ja toivon kovasti saavani Emmasta jälkeläisen itselleni.

Emma jouluna 2008.

Emma arastelee vähän, mutta se on aika tyypillistä pystärinartuille. Se on rauhallinen, osaa rauhoittua, mutta kun saa vainun riistalinnusta niin se on menoa eikä nykytystä. Se on pehmeä, mutta oikeassa kohdassa löytyy sitäkin tulisuutta. Aika lupaavalta vaikuttaa!

Komeasti kiiltelee! Vaaleampi koirista on Emma.

Emmastakin päivitetään tuoreempia kuvia ja tarinoita blogiin - ja myös galleriaan - sitä mukaa kun ehditään.

 

©2017 Suomenpystykorva - suntuubi.com