Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Muistoissa

Riina oli mieheni ja minun ensimmäinen yhteinen koira. Se oli puhdas saksanpaimenkoiranarttu, mutta rekisteröimätön. Sitä asiaa harmiteltiin monesti jälkeenpäin. Riina syntyi 26.11.1991, isänä Beetro SF17013V/82 ja emänä Orchidean Afrodite SF04902/88. Riina oli koulutettu koira (kiitos siitä miehelle), oikea kunnon sakemanni! Riina eli 8-vuotiaaksi. Riinasta enemmän tämän sivun lopussa.

Tässä Riina Mervin Ressu-collien kanssa luuta järsimässä. Molemmat ovat jo koirien taivaassa. Lisää kuvia Galleriassa.

Seuraava tulokas oli sitten Cavalier kingcharlesinspanieli Pipsa eli Lacy's Heirloom, Maria Ritvasen kasvatti Kuhmosta. Pipsan sydän petti vain 7-vuotiaana, kaksi viikkoa Riinan kuoleman jälkeen. Siitä alkoi yli vuoden kestänyt "koiraton" elämä. Pipsa ja Riina olivat loistava parivaljakko. Pärjäsivät oikein hienosti kissojen ja kissanpentujen kanssa, joista kuvia tuonnempana.

Pipsa koiranetissä


Tässä päiväunilla Pipsa ja Vilma, joka oli puolipitkäkarvainen. Vilma teki kuuden viikon kesäretken, jonka seurauksena se täytyi ajella lähes kaljuksi. Neitokainen oli päällyskarvan alla kuin kävelevä huopatossu. Siitä se sitten kuntoutui ja jonkin ajan kuluttua pyöräytti neljä upeaa pentua, joista yksi tyttö, valkoinen Miska, jäi sitten meille.

Alla Riina köllöttelemässä Vilman pennun Untamon kanssa. Näistäkin lisää kuvia Galleriassa.

Riina

Tämä vöhvelö tuli meille Jalasjärveltä. Asuimme siihen aikaan opiskelun takia Kuopiossa ja minulla oli kova koirakuume. Jostakin syystä piti saada saksanpaimenkoira. Noh, meillä ei tietenkään ollut kovin hirveästi rahaa eli rekisteröityyn pentuun ei ollut varaa. Tästä on siis aikaa jo 17 vuotta. Löysin sitten aika lupaavan ilmoituksen Keltaisesta Pörssistä ja sitten jo ajeltiinkin Huittisiin pentua katsomaan. Siellä pentukauppias oli niin tanakassa kännissä, että poistuttiin vähin äänin. Ei tehnyt mieli ruveta kauppoja hieromaan. Minä olin tietysti ihan hajalla, kärsimätön ihminen kun olen. Mike sitten yllätti minut ja kaiveli taskustaan puhelinnumeron Jalasjärvelle. Ajeltiin iltamassa vielä sinne ja vastassa oli koulutetut emä ja isä eikä talon isännässäkään ollut moittimista. Pentueessa oli seitsemän urosta ja yksi tyttö, joten meidän valinta oli helppo, koska tyttöpentu haluttiin.

Riina sosiaalistaminen oli maailman helpoin juttu. Asuimme Leväsellä Myllärintien opiskelija-asunnossa ja lähellä oli lenkkipolku, joka taisi kiertää jonkin lammen ympäri. Siellä käytiin monta kertaa päivässä ja aina tuli koiria, pentuja ja aikuisia, vastaan eikä monikaan omistaja kieltäytynyt pienestä koirien leikkituokiosta. Muistan eräänkin kerran, kun samassa porukassa melskasi kuusi koiraa ja Riina oli vasta ihan pikkuriikkinen pentu. Siellä se neiti juoksenteli seassa; välillä meni mukkelis makkelis kun isommat juoksivat yli, mutta eipä neiti ollut moksiskaan. Riinaa kuljetettiin myös kaupungilla, jotta se tottuisi  sellaiseenkin ympäristöön. Koulutus ja opetus kyllä kannatti; Riinan kanssa pystyi menemään ihan minne vain, se puhui koirien kieltä sujuvasti eli pärjäsi kaikkien kanssa. Sillä oli luonnetta, tervettä sellaista ja siitä olisi todennäköisesti tullut myös purukoira, jos joku olisi sellaiseen innostunut kouluttamaan. Valitettavasti sitä vain ei ollut rekisteröity.

Riina steriloitiin, koska sillä ei aiottu teettää pentuja. Sen myötä turkki muuttui paksuksi (ei hyvässä mielessä) ja ajan myötä koiralle tuli pissavaivoja. Se joutuikin syömään ihmisten virtsankarkailulääkkeitä useita vuosia.

Sitten pääsiäisenä 2000 Riina kuoli. Olimme juuri ostaneet tämän talon ja koirat olivat saaneet oman pihan. Riina makoili koko päivän ja liikkui mahdollisimman vähän ja senkin vähän vaivalloisesti. Luulin ensin, että se on syönyt jotain sopimatonta ja annoin parafiiniöljyä, mutta se ei auttanut. Sitten alkuillasta mentiin eläinlääkärille. Riina ei enää jaksanut itse kävellä, se pyrki piiloon nurkkaan, mutta ei valittanut. Minä en voinut olla vollottamatta. Riina oli jonkin aikaa tipassa, mutta sitten lääkäri totesi, että mitään ei ole tehtävissä ja antoi piikin. Kuolinsyytä ei saatu selville eikä siihen aikaan kukaan ehdottanut, että tehtäisiin ruumiinavaus.

Sitten pari viikkoa Riinan kuoleman jälkeen Pipsan sydän petti. Sen verran lujille kahden koiran menettäminen yhtä aikaa otti, että seuraava koira meille tulikin vasta reilun vuoden päästä.

©2017 Suomenpystykorva - suntuubi.com